Vanhaan, hyvään aikaan etenkin Itä-Suomessa hieman kierommilla ja noitamaisemmilla henkilöillä saattoi olla apunaan para, eräänlainen tonttu tai peikko. Paran touhuista jäi erinäisiä jälkiä maastoon kuten kummallisia voimöhkäleitä ja oksennuksia. Nämä mönjät olivat suoranaista taikuutta ilmestyttyään milloin kannonnokkaan, milloin keskelle pihaa. Joskus ne lähtivät myös liikkeelle tai muuttivat muotoaan. Punertavat kuplat, joilla oli samankaltaisia ominaisuuksia, tiedettiin suden maidoksi koko Skandinaviassa.

Ruotsalaisessa perinteessä nämä paranormaalit jätökset koettiin uhkaaviksi. Syy huonosti lypsäviin lehmiin löytyi peikkojen oksennuksista. Näitä oksennuksia piiskattiin ja poltettiin Ruotsissa yleisesti 1700-luvun lopulla. Yhdysvalloissa on evakuoitu ihmisiä avaruusolentojen hyökkäykseltä keltaisen liman tursuessa pihakannoista.

Parat lienevät jo kadonneet maatiloilta eikä lentäviä lautasiakaan ole näkynyt, mutta nämä mystiset eritteet jatkavat hiipimistään luonnossa vailla piiskatuksi tulemisen pelkoa.

Nämä alkueliöt, joita myös limasieniksi (Mycetozoa) kutsutaan, elävät yleisinä kaikkialla luonnossa. Itse olen pannut merkille useita erilaisia plasmodioita. Sienistä ei varsinaisesti ole kuitenkaan kyse, eikä itse asiassa edes mihinkään kuntaan tarkasti kuuluvasta. Vaikka limasienet ovat potentiaalisesti hyvin astrobiologisen oloisia, ovat ne endeemisiä maapallolle, ollen kuitenkin todella vanhaa alkuperää. Limasienillä on jotain yhteistä amebojen kanssa, mutta ne lisääntyvät itiöpesäkkeiden avulla, liikkuvat ja pystyvät ratkomaan labyrintin ilman minkäänlaisia aivoja tai hermoja. Ne voivat syödä toisia eliöitä valumalla niiden päälle tai lävistää huokoisia materiaaleja kuin kummitukset. Rakenteeltaan ne ovat mitä milloinkin eri elämänvaiheissaan. Limakkona ne koostuvat lähinä soluseinättömästä aineesta jossa tumat keijuvat epämääräisesti. Limakko voi olla ikään kuin yksi jättiläismäinen, jopa neliömetrin kokoinen solu.

”Endeeminen maapallolle” kuvaa omasta mielestäni varsin hyvin limasientä, sillä nämä sadat eri lajit elävät niin sademetsissä kuin hemiboreaalisella vyöhykkeelläkin ilman paikallisia erikoistumia. Tämä paikallinen ekotyypittömyys on tutkijoille mysteeri. Totisesti vanhasta eliöryhmästä on kyse.

Minä rakastan limasieniä - ne tekevät metsäretkistä todellisen seikkailun. Suomessa tavatuista kahdestasadasta lajista olen bongannut joitakin riemastuttavia, erilaisia lajeja - yleisimmin paranvoita (Fuligo septica) sudenmaitoa, (Lycogala epidendrum) sekä Trichia decipiens –lajia. Tässä joitakin löydöksiäni syksyltä 2009.