Kylpiessäni Kasnäsin kylpylässä eräs naishenkilö kysyi minulta, mitä sinileväongelmalle voi tehdä. En kertonut hänelle, että ongelmasta huolimatta pidän kovasti sinilevistä eli syanobakteereista. Itse asiassa ajattelen niitä usein.

Ei ole tietenkään syanobakteerien syytä, että nykyään on ainaisia massakukintoja. Symppaamiseni juontaa siitä, että syanobakteereista saamme kiittää koko ilmakehää sekä elämänmuotojen syntyä. Näin alkajaisiksi.

Naishenkilö jatkoi kylpyläpäiväänsä pienen keskustelutuokion jälkeen, ja minä jäin miettimään lisää rakkaita pikku esitumallisia kaiffojani. Todennäköisimpinä varhaisimpina elämänmuotoina ne alkoivat tuottaa myrkylliseen kaasukehään happea. Ne ovat nimittäin yhteyttäviä bakteereja. Niillä on taito sitoa typpeä erityisiin heterokysteihinsa, mistä on peräisin myös alkuperäiset maaperän typpivarannotkin. Tämä on puolestaan on mahdollistanut kasvillisuuden kehittymisen.

Ihmeellistä on myös se, että kasvisolun sisältä löytyvä viherhiukkanen eli kloroplasti vaikuttaa vahvasti olevan entinen syanobakteeri. Näin endosymbioosin kautta kasvisolut ovat kehittyneet nykyisiksi yhteyttämistehtaiksi. Ja siten meillä on ruokaa ja happea.

Syanobakteerit tuntuvat olevan myös ratkaisu kaikkiin ihmisen suurimpiin ongelmiin. Niitä voidaan koulia vetytehtaiksi biologiseen energiantuotantoon sekä lääketehtaiden iloksi. Mars tietenkin jossain vaiheessa syanobakteeritetaan jotta saadaan uusi elämä pohjustettua sekä happiolosuhteet meidän vaativia tarpeitamme varten. Marsissa ne sitovat hypen maahan tulevia metsiä ajatellen. Näin visioi ruotsalainen tiededokumentti.

Kaiken tämän jälkeen on himpun verran vaikeampi suhtautua närkästyneesti jokakesäiseen leväpuuroon. Maksamyrkkymössössä kahlaillessa on hyvä muistaa, että kaikki käyvät vastenmielisiksi, kun niitä on liikaa.